Klassillisen lukion kouluniitty, Tampere

Villi vyöhyke perusti kouluniityn Tampereen keskustaan klassillisen lukion pihaan yhdessä opiskelijoiden kanssa vuonna 2023. Kylvöjä varten opiskelijat olivat kitkeneet tontin laidalla 170 neliötä niityn kasvualustaksi. Kasvualusta on hiekkaa ja karkeaa kivimursketta. Murskeelle opiskelijat kylvivät metsänätkelmää, keltamaitetta ja peurankelloa. Hiekalle he istuttivat isomaksaruohoa ja kylvivät muun muassa ketokaunokkia, mäkitervakkoa ja pölkkyruohoa. Villi vyöhyke neuvoi opiskelijoita kylvöissä ja siementen keruussa. Opiskelijat keräsivät itse kouluniitylle kylvämänsä siemenet. Kylvetyt kasvit ovat paikallista kantaa ja niiden alkuperäinen luonnonvarainen kasvupaikka on jäljitettävissä. Kouluniitty toteutetaan yhteistyössä klassillisen lukion opettajien ja opiskelijoiden sekä Tampereen kaupungin kanssa.  Kuvat © Jere Nieminen
Read More

Vaasantien paahdekäytävän hoitoa

Vaasantien paahdealueen kukinta alkaa olla melko näyttävä.  Kangasajuruoho, masmalo, ukontulikukka, jänönapila, ahopäivänkakkara, harmio keltamaksaruoho, ukontulikukka ahopäivänkakkara Raivasimme alueelta hieman puustoa, ja lupiinia oli yhä torjuttava. Erittäin uhanalainen vaaleajäsenruoho ilmaantui alueelle paikoille, joiden puustoa oli käsitelty edellisvuonna raskailla koneilla. Koska kasvilaji on erityisesti suojeltu, ilmoitimme siitä viranomaisille. neidonkieli
Read More

Nekalan normaalikoulun kouluniitty 3

Nekalan paahdeverkosto laajeni myös pohjoispuolelle normaalikoulun rakennusta loppuvuodesta 2022, kun oppilaat kylvivät siemeniä kouluniityn kolmannen vaiheen paahdekedoille. Samat oppilaat kylvivät neljä vuotta sitten kouluniityn ensimäisen vaiheen kedon, jolta löytyikin kesällä 2022 useita erittäin uhanalaisen mäkihiilikoin toukkia. Normaalikoulun lehtori Sami Vartiaisen mukaan "Oppilaat muistavat hyvin, mihin kohtaan mikäkin taimi on istutettu. He ovat myös kehuneet, kuinka niitty on kesäisin hienon näköinen".
Read More

Kolmenkulman ylijäämämaiden vastaanottoalue

Villi vyöhyke laati maisemointisuunnitelman ylijäämämaiden maanvastaanottoalueelle Tampereen Kolmenkulmassa. Alueen maisemoinnissa hyödynnetään alueelle vastaanotettavia maa-aineksia muun muassa kasvualustoina. Aloitimme suunnitelman toteuttamisen vuonna 2022 yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Maisemoinnin alkuvaiheessa olemme tehneet luonnonkasvien kylvöjä käytetystä hiekoitussepelistä valmistetulle kasvualustalle, jota on levitetty meluvallille. Hiekoitussepeli on kerätty Tampereen kaupungin katualueilta. Tavoitteena on kasvattaa näyttävä ja helppohoitoinen kasvillisuus, joka lisää meluvallin biodiversiteettiä. Kuvat © Jere Nieminen
Read More

Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman kyläniitty, Juupajoki

Yhdistyksen toteuttama kyläniitty on yksi Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman Periferia-näyttelyn teoksista. Kylvimme kyläniitylle yhdessä aseman tutkijoiden kanssa metsäaseman lähistöltä kerättyjä siemeniä kuten ukontulikukkaa, tummatulikukkaa, ahojäkkärää ja särmäkuismaa. Niityn lajistoa täydennettiin lähiseutujen kasvien siemenillä kuten purtojuurella, ketoruusuruoholla, ahopäivänkakkaralla, mäkitervakolla, lampaannadalla, musta-apilalla ja nurmikohokilla. Kylvettyjen kasvilajien alkuperäinen luonnonvarainen kasvupaikka on jäljitettävissä. Hyytiälän metsäaseman kyläniityn toteutamme yhteistyössä Periferia-näyttelyn ja Helsingin yliopiston kanssa. Kyläniitty Periferia-näyttelyn avajaisissa toukokuussa 2024 Kuvat © Jere Nieminen
Read More

Kaupin urheilupuiston kukkiva nurmikko, Tampere

Yhdistys on kokeillut kukkivan nurmikon perustamista Kaupin urheilupuistoon vuonna 2022. Olemme kylväneet urheilupuiston nurmikolle leikkausta kestäviä lajeja, kuten nurmikohokkia, keltamaitetta, metsäapilaa, heinäratamoa, jänönapilaa, mäkikuismaa ja laukkuja. Kukkivia nurmikoita voi leikata hieman harvemmin kuin tavallisia nurmikoita. Kylvetyt kasvit ovat  paikallista kantaa ja niiden alkuperäinen luonnonvarainen kasvupaikka on jäljitettävissä. Kaupin urheilupuiston kukkiva nurmikko toteutetaan yhteistyössä Tampereen Infra Oy:n ja Tampereen kaupungin kanssa. Kuvat © Jere Nieminen
Read More

Jämin pienlentokentän idänhietaneilikat, Jämijärvi

Villi vyöhyke on osallistunut paahdeympäristöjen luonnonhoitotoimiin Jämin lentokentällä vuodesta 2021 alkaen. Olemme lisänneet uhanalaista idänhietaneilikkaa kasvattamalla ja istuttamalla taimia. Uhanalaisten ja rauhoitettujen kasvien tai niiden siementen keruu ja siirto on luvanvaraista toimintaa. ELY-keskus on antanut yhdistykselle luvan hietaneilikoiden kasvatukseen ja istutuksiin Jämin alueella. Vuonna 2022 istutimme yli 500 ja vuonna 2023 noin 800 idänhietaneilikan tainta. Lue lisää idänhietaneilikoiden istutuksista Metsähallituksen tiedotteesta (15.9.2022). Hietaneilikoiden istutusta ja kukintaa vuonna 2023 Kuvat © Jere Nieminen Hietaneilikoiden istutusta vuonna 2022 Kuvat © Jere Nieminen
Read More

Kaupin urheilupuiston ekstensiivinen niitty

Kaupin urheilupuistoon perustettiin vuonna 2022 ekstensiivinen, eli vain harvoin hoidettava niitty. Metsikön reunaan sijoittuvaan niittyyn kylvettiin ja istutettiin kasvilajeja, jotka ovat hyviä kilpailijoita ja pystyvät pitämään paremmin pintansa esim. heinien joukossa. Kylvettyjä lajeja olivat mm. tummatulikukka, syyläjuuri, ahopäivänkakkara, metsänätkelmä ja maarianverijuuri. Niitty on tehty yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Tampereen Infra Oy:n kanssa.
Read More

Lauha-ahteen rinneketo, Tampere

Villi vyöhyke perusti kedon Tampereen Vuoreksessa uuden Lauha-ahteen asuinalueen viheralueille vuonna 2022. Alueen asukkaat osallistuivat kedon perustamiseen ja hoitavat sitä myös tulevina vuosina. Kedolle on kylvetty mäkitervakkoa, ukontulikukkaa, mäkikuismaa ja jänönapilaa. Kylvetyt kasvit ovat paikallista kantaa ja niiden alkuperäinen luonnonvarainen kasvupaikka on jäljitettävissä. Kedon kasvillisuus kehittyy hitaasti useamman vuoden aikana. Lauha-ahteen keto toteutetaan yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.  Kuvat © Jere Nieminen
Read More
Hiedanrannan rikastamisniitty ja uudenlainen selvitys luonnonkasveista

Hiedanrannan rikastamisniitty ja uudenlainen selvitys luonnonkasveista

Rikastamisniitty Hiedanrannan rikastamisniitty sijaitsee Tampereella Lielahden kaupunginosassa tulevan Hiedanrannan asuinalueella. Rikastamisniitty reunustettiin Tampereen kaupungin katualueiden vanhoilla rotvallikivillä. Niityn lohkot jaettiin Hämeenkadulta poistetuilta nupukivillä. Niityn kasvualusta on soraa. Niitty perustettiin vuonna 2020.Villi vyöhyke -yhdistys kylvi Hiedanrannan rikastamisniitylle noin 30 paikallisen kasvilajin siemeniä. Yhdistyksen jäsenet keräsivät siemenet 1,3 kilometrin säteeltä niitystä, noin 50 kasvupaikalta. Niittyä on hoidettu kitkemällä sekä tekemällä täydennyskylvöjä ja istutuksia.Rikastamisniityn tavoitteena on kerryttää alueen harvinaisen kasvilajiston siementuotantoa. Etuliite ’rikastamis-’ tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa niityltä voi kerätä monin verroin enemmän siemeniä kuin sen kylvämiseen on käytetty. Rikastamisniityllä vuonna 2023 äärimmäisen uhanalaisen imeläkurjenherneen (Astragalus glycyphyllos) siementuotanto ylitti selvästi alueen alkuperäisten luonnonvaraisten…
Read More