Sorilan louhoksen maisemointi, Tampere

Tampereella sijaitsevan Sorilan kiviainesalueen luiska on reilun hehtaarin kokoinen rinne, jonka maisemoinnin Villi vyöhyke aloitti vuonna 2017. Luiskan kasvualustan osana on kierrätysbetonia, joka tuottaa alueelle kalkkivaikutuksen. Villi vyöhyke valikoi lajistoon mahdollisimman paljon kalkkia suosivia ja sietäviä kasveja.Yhdistyksen alueelle kylvämiä kasvilajeja ovat esimerkiksi mäkitervakot, masmalot, neidonkielet, päivänkakkarat ja nurmikohokit. Lisäksi yhdistyksen jäsenet kokeilevat alueella imeläkurjenherneen kasvatusta taimia istuttamalla. Vuosien aikana sammaleet ovat vallanneet alaa maisemoidussa luiskassa. Sammalten levittäytyminen helpottaa alueen hoitoa sammalten hidastaessa muualta leviävän kasvillisuuden kehittymistä.Yhdistys jatkaa alueen kehittämistä täydennyskylvöin ja -istutuksin. Sorilan louhoksen maisemointi toteutetaan yhteistyössä Rudus Oy:n kanssa. Maisemoitu alue Sorilassa kesällä 2021 Kuvat © Jere Nieminen Kylvöt…
Read More