Eskonpuiston paahdeketo, Tampere

Eskonpuistossa Tampereen Rautaharkossa Villi vyöhyke kokeilee muuttaa käytöstä poistettua ulkokenttää paahteiseksi kedoksi. Eskonpuistossa entisen ulkokentän pinta karhennettiin, jotta kasvillisuus lähtisi paremmin kasvuun. Kentälle kylvimme muun muassa neidonkieltä, ketomarunaa, jänönapilaa ja ketokaunokkia. Keskikohta kentästä on entinen lentopallokenttä, jonka hiekkapohjalle kylvimme muun muassa mäkitervakkoa ja idänkeulankärkeä. Kylvetyt kasvit ovat kaikki paikallista kantaa ja niiden alkuperäinen luonnonvarainen kasvupaikka on jäljitettävissä. Eskonpuiston paahdekedon toteutamme yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Eskonpuiston paahdekedon kylvöt vuonna 2023 Kuvat © Jere Nieminen
Read More

Kaupin urheilupuiston ekstensiivinen niitty

Kaupin urheilupuistoon perustettiin vuonna 2022 ekstensiivinen, eli vain harvoin hoidettava niitty. Metsikön reunaan sijoittuvaan niittyyn kylvettiin ja istutettiin kasvilajeja, jotka ovat hyviä kilpailijoita ja pystyvät pitämään paremmin pintansa esim. heinien joukossa. Kylvettyjä lajeja olivat mm. tummatulikukka, syyläjuuri, ahopäivänkakkara, metsänätkelmä ja maarianverijuuri. Niitty on tehty yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Tampereen Infra Oy:n kanssa.
Read More

Nekalan Mustametsän päiväkodin kasvikatot, Tampere

Villi vyöhyke teki kaksi kasvikattoa Tampereella Nekalan Mustametsän päiväkodin rakennusten katoille. Päiväkodin lähistöllä on havaittu erittäin uhanalaisia ja erityisesti suojeltavia mäkihiilikoita, jotka käyttävät ravinnokseen metsäapiloita. Kylvimme päiväkodin rakennusten katoille metsäapilaa ja muita ketokasveja. Kasvikatot vahvistavat lähialueen metsäapila- ja paahdeverkostoa. Hoidamme kasvikattoja kitkemällä ja täydennämme metsäapilakasvustoja. Kylvetyt kasvit ovat kaikki paikallista ja seudullista kantaa ja niiden alkuperäinen luonnonvarainen kasvupaikka on jäljitettävissä. Kasvikatot on toteutettu yhteistyössä Tampereen Tilapalvelut Oy:n kanssa.Mustametsän päiväkodin kasvikatot ovat osa Nekalan paahdeverkostoa. Metsäapiloiden istutusta elokuussa 2023 Kuvat © Milla Lehti Kasvikattojen asennukset ja kylvöt syksyllä 2020 Kuvat © Jere Nieminen paitsi neljäs lukusuunnassa
Read More

Tampereen yliopiston harjukatto

Villi vyöhyke perusti kedon ja kasvikaton Tampereen yliopiston keskustakampukselle vuonna 2019. Valitsimme kedolle erityisesti Tampereen rata-alueilla viihtyneitä kasveja, koska yliopisto sijaitsee lähellä rata-aluetta. Kylvimme kedolle muun muassa neidonkielen, keltasauramon, ketokaunokin ja rohtokoirankielen siemeniä.Kedon lisäksi toteutimme kampukselta lähtevän Kalevantien alikulkukäytävän katolle kasvikaton, jonne kylvimme paahdeympäristöjen kasvilajeja, kuten nuokkukohokkia, isomaksaruohoa, mäkitervakkoa ja tunturikurjenhernettä. Kylvetyt kasvit ovat paikallista kantaa ja niiden alkuperäinen luonnonvarainen kasvupaikka on jäljitettävissä. Tampereen yliopisto sijaitsee Kalevanharjun täysin rakennetulla harjujaksolla. Kasvikatto tarjoaa elinympäristön taantumassa oleville vaateliaille harjulajeille. Yhdistys on hoitanut ketoa ja kattoa kitkemällä ja täydennyskylvöin. Keto ja kasvikatto toteutettiin yhteistyössä Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n ja Tampereen yliopiston kanssa. Harjukatto kesällä 2021…
Read More